Tehokkailla toimenpiteillä ja eri osapuolten yhteistyöllä jo ennestään energiatehokkaissa kiinteistöissä pystytään leikkaamaan sähkönkulutusta reilusti. Energiansäästöohjelma pienensi Motonet-tavarataloissa ja muissa Broman Groupin kiinteistöissä menneenä talvena sähkönkulutusta yli 30 prosenttia ja kaukolämmönkulutusta noin 20 prosenttia.
Broman Groupin kiinteistökanta on uutta, ja kiinteistöjen energiatehokkuus oli eri tunnuslukujen ja vertailujen perusteella erinomaista tasoa jo ennen kuin energiakriisi käynnisti laajat säästötoimenpiteet.
”Silti asetimme syyskuussa 2022 tavoitteeksi leikata energiankulutusta neljänneksellä. Yhteistyössä kiinteistöt omistavan Broman Yhtiöt Oy:n kanssa teimme sähköpulan uhatessa merkittäviä toimia muun muassa tavaratalojen yleis- ja kohdevalaistukseen. Toimenpiteitä tehtiin eri toimipaikoilla yhteensä yli 800. Olemme erittäin tyytyväisiä tuloksiin”, sanoo Motonetin toimitusjohtaja Marko Röytiö.
Puolessa vuodessa saavutettiin noin 6000 megawattituntia aiempaa pienempi kokonaisenergiankulutus. Se vastaa 300 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista tarvetta.
Kuukausittainen säästö sähkönkulutuksessa on vaihdellut 30 prosentin molemmin puolin, ja vertailukelpoinen energiansäästö Motonet-ketjussa oli loka–maaliskuussa lähes 4 000 MWh. Lisäksi lämmityksen ja ilmanvaihdon tarpeenmukaisella käytöllä ja muilla säätötoimilla on pystytty vähentämään kaukolämmön kulutusta noin viidenneksellä, yli 2000 MWh.
Energiatehokkuudessa ei tule koskaan valmista
Energiatehokkuuden eteen on tehty Broman Groupin kiinteistöissä töitä jo vuosien ajan.
”Olemme esimerkiksi merkittävä aurinkoenergian tuottaja. Noin 30 kiinteistön katolle on asennettu yhteensä 8000 aurinkopaneelia, joilla tuotetaan valoisaan aikaan lähes kaikki tarvitsemamme sähkö ja vuositasollakin yli 10 prosenttia koko liiketoiminnan tarvitsemasta sähköenergiasta”, kertoo Röytiö.
Konsernin yhtiöt ovat sitoutuneet energiatehokkuuden parantamiseen osana kaupan alan energiatehokkuussopimusta vuodesta 2016 lähtien.
”Jatkamme energiankulutuksen optimointia, koska uskomme, että pystymme edelleen kehittymään. Kun kiinteistöt rakennutetaan itse, voimme tehdä kestäviä valintoja jo suunnitteluvaiheessa. Omissa kiinteistöissä myös reagointi on ketterää ja sitoutuminen tavoitteisiin vahvaa”, Röytiö toteaa.
Keinoja parannuksiin etsitään rakennuksen elinkaaren eri vaiheista. Motonet on esimerkiksi mukana Karelia-ammattikorkeakoulun tutkimus- ja kehittämisprojektissa, jonka tavoitteena on lisätä vähähiilisiä rakentamisen käytäntöjä. Osana tätä Rakentamisen vihreä siirtymä -hanketta toteutettiin Kuopion keväällä avautuvalle Motonet-tavaratalolle kiinteistön elinkaaren päästölaskenta.
Lisätietoja:
Motonet Oy, toimitusjohtaja Marko Röytiö, puh. 040 567 1142, marko.roytio@motonet.fi
www.bromangroup.fi/energiatehokkuus/
Motonet Oy on suomalainen perheyritys, jolla on yhteensä 41 tavarataloa. Niistä 40 sijaitsee Suomessa ja yksi Virossa Tallinnassa. Ne myyvät autojen ja moottoripyörien varaosia ja tarvikkeita, työkaluja, veneily- ja kalastustarvikkeita sekä kodin- ja vapaa-ajantuotteita. Yhtiön liikevaihto tilikaudella 2022 oli noin 430 miljoonaa euroa. Motonetille on myönnetty Avainlippu osoituksena Suomessa tuotetusta ja Suomessa työllistävästä palvelusta. Motonet kuuluu Broman Group -konserniin, joka työllistää noin 2000 henkilöä. www.motonet.fi